Pohdintoja valmistumisesta ja keskeneräisyydestä

Tänä syksynä päättyi yksi suuri ja merkityksellinen elämänvaihe. Valmistuin nimittäin Turun yliopistosta kognitiiviseksi yksilöpsykoterapeutiksi. Kolmen ja puolen vuoden opinnot ovat olleet syvä prosessi, johon on mahtunut tuhansia luettuja sivuja, turhautumista ja epätoivon hetkiä, mutta onneksi myös kasvua, oivalluksia ja uuden näkökulman oppimista. Psykoterapiaopintoihin liittyykin siis paljon lukemista, tehtäviä, välitehtäviä, lisää lukemista, lukemattomia tunteja työnohjausta ja niihin valmistautumista, oma psykoterapia – sekä yksilö- että ryhmämuotoisena – ja tietysti opinnäytetyö. Lisäksi mukana ovat seminaarit ja kaiken opitun jatkuva harjoittelu koulutuspotilaiden kanssa. Lämmin kiitos teille jokaiselle luottamuksesta ja siitä, että olen saanut oppia kanssanne.

Kognitiivinen koulutus on täydentänyt aiempaa integratiivista perhe- ja paripsykoterapian koulutustani. Olen saanut lisää ymmärrystä erilaisten ongelmien taustalla vaikuttavista tekijöistä sekä konkreettisia työkaluja kognitiivisen terapian viitekehyksestä. Yhdistävänä tekijänä sekä aiemmille opinnoilleni että tälle kognitiiviselle koulutukselle on tutkiva yhteistyö; pysähdymme asiakkaan kanssa yhdessä tutkimaan tilannetta rauhassa ja samalla puolella. Koulutukseemme kuului myös paljon kokemuksellisuutta, niin teoriaa kokemuksellisista menetelmistä kuin niiden harjoittelua. Ja nämä harjoittelut opiskelukollegoiden kanssa ovat muuten olleet mieleenpainuvia ja hieno tapa oppia! Erityisesti korjaava mielikuvatyöskentely ja tunnekeskeiset menetelmät ovat muodostuneet minulle tärkeiksi elementeiksi työssäni.

Dialoginen työote on kulkenut mukanani jo aiemmista opinnoista ja työvuosista, ja se onkin yksi peruspilareista, jolle työni pohjautuu. Terapiassa ei ole kyse valmiiden ratkaisujen jakamisesta ylhäältä käsin, vaan ennen kaikkea tasavertaisesta kohtaamisesta. Dialoginen työote on kuuntelua, ihmettelyä ja vastavuoroisuutta: sitä, että sekä asiakkaan että terapeutin kokemukset ja havainnot voivat olla läsnä. Siihen liittyy myös kognitiivisesta terapiasta tuttu sokraattinen tapa kysellä tutkivia ja lempeästi haastavia kysymyksiä, jotka auttavat asiakasta löytämään omat oivalluksensa ja sanansa kokemuksilleen. Terapiassa saa etsiä sanoja keskeneräisillekin kokemuksille, pysähtyä hiljaisuuden äärelle ja sallia sen, ettei kaikkea tarvitse ratkaista heti.

Kognitiivisten opintojen rinnalla olen kuluneena syksynä opiskellut luontoterapiaa, Green Carea ja syventynyt ekopsykologiseen näkökulmaan. Näiden opintojen, työkokemukseni sekä asiakkailtani oppimani ansiosta oma käyttöteoriani on vähitellen muodostunut. Se on suunta, jonka pohjalta työskentelen ja joka elää ja tarkentuu koko ajan. Samalla luonto on tullut yhä vahvemmin osaksi myös tekemääni terapiatyötä. Ekopsykologinen ajattelu istuu kognitiiviseen ja integratiiviseen työotteeseeni luontevasti: sama tutkiva yhteistyö, yhteisen ymmärryksen rakentaminen ja epävarmuuden sietäminen voivat ulottua myös suhteeseen ympäröivän luonnon kanssa.

Opintojen aikana luonto on ollut minulle myös oman jaksamisen ja ajattelun tuki. Koen maadoittumista syksyisessä sienimetsässä ja saariston maisemissa, joissa voin hengähtää ja ladata akkujani. Toisinaan riittää, että istun ikkunan ääreen ja seuraan maisemaa hetken. Välillä olen tarvinnut yksinäisiä hetkiä luonnossa pohtiakseni niin opintoihin liittyviä teemoja kuin elämän käännekohtiakin, välillä taas olen kaivannut kollegoiden ja läheisten seuraa. Luonto on myös auttanut aina välillä niin tarpeellisessa rajaamisessa, jota itsekin harjoittelen, välillä onnistuen ja välillä kompastellen.

Viimeisessä seminaarissamme pysähdyimme keskeneräisyyden äärelle. Vitsailimme, että opintojen alussa meillä oli suuret toiveet siitä, että valmistuessamme olisimme vihdoin valmiita ja viisaita terapeutteja, ja silti ehkä kaikkein eniten kasvoi tietoisuutemme siitä, mitä kaikkea emme vielä tiedä. Samalla kuitenkin kasvoi kykymme ja resilienssimme olla epävarmuuden kanssa. Tutkimusten mukaan yksi niin sanotun mestariterapeutin piirteistä onkin viehtymys epävarmuuteen: halu viipyä uteliaana paikoissa, joissa vastaukset eivät ole vielä valmiita. Ei siis vain kyvykkyys sietää epävarmuutta, vaan viehtymys siihen. Ajattelen, että juuri tällainen tapa olla epävarmuuden kanssa on yksi psykoterapeutin ydintaidoista. Itselleni epävarmuudesta tulee mieleen myös maatilan työt: keväällä ei koskaan tarkalleen tiedä, milloin maa on riittävän kuiva kylvöille, tuleeko sade oikeaan aikaan vai yllättääkö halla. Koko kasvukauden ajan saa seurata tätä luonnon tarjoamaa jännitysnäytelmää säiden suhteen. Silti on jotakin syvästi vakaata siinä, että vuodenaikojen rytmi palaa joka vuosi; aina tulee kevät, kesä, syksy ja talvi, vuodesta toiseen. Välillä tulee katovuosia, välillä saadaan runsautta. Tämähän pätee myös elämään ja psykoterapiaan!

Erityisen arvokkaaksi tässä koulutuksessa on noussut kollegiaalinen yhteys ja vertaistuki. Olen saanut ympärilleni joukon läheisiä kollegoita, joiden kanssa voin jakaa työhön liittyviä pohdintoja ja tukea. Se on ollut korvaamatonta ja muistuttanut siitä, ettei tätä työtä tehdä yksin. Kiitollinen olen myös perheelleni, erityisesti puolisolleni ja siskoilleni, jotka ovat kannatelleet arjessa, sekä lapsilleni, jotka muistuttavat päivittäin siitä, mikä on oikeasti tärkeää.

Terapiatalo Luonnossa tämä kaikki tarkoittaa sitä, että voin nyt tarjota Kelan kuntoutuspsykoterapiaa myös kognitiivisen yksilöterapian muodossa, yhdistäen siihen luontoperustaisen ja kokemuksellisen työotteen. Kelan tukeman yksilökuntoutuspsykoterapian rinnalla tarjoan pariterapiaa (myös kelan kuntoutuspsykoterapiana), lyhytpsykoterapiaa, EMDR-terapiaa ja työnohjausta, ja koen, että ne tuovat sopivaa vaihtelua ja mahdollisuuden pohtia ihmisten elämää hieman eri kulmista.

Tyttäreni ottama kuva minusta mielipaikassani, metsässä

Nyt valmistumisen myötä olen sekä kiitollinen että hieman haikea. Haluan antaa itselleni hetken rauhoittua, jotta voin juurtua siihen, mitä on syntynyt, ja kuulostella rauhassa seuraavia askelia. Minut tuntevat kuitenkin tietävät, että innostun herkästi, ja veikkaan, että seuraava opinahjo kyllä löytyy ennemmin tai myöhemmin. Ja toisaalta luontoterapian opintoni jatkuvat vielä ihanan kollegan Satun tukemina. On mahtavaa saada kulkea tätä polkua yhdessä, jakaa kokemuksia ja oppia puolin ja toisin. Matka siis jatkuu, nyt ehkä hieman selkeämmältä ja juurevammalta tuntuvana.

Sitä ennen on kuitenkin lupa hengähtää, juhlia ja nauttia hetki siitä, että tämä rutistus on nyt tehty!

Kirjoittanut

Pinja Uutela

Kognitiivinen yksilöpsykoterapeutti

Integratiivinen perhe- ja parispsykoterapeutti

Luontoterapeutti, sertifioitu, SLY ® (koulutuksessa)

EMDR -terapeutti

Voimavarakeskeinen työnohjaaja (STOry)